Väreistä ja niiden käytöstä maalauksessa

Värioppia opetetaan pääsääntöisesti väärin. Toimin itsekin näin kunnes tulin lukeneeksi Martti Huttusen kirjan, Värit pintaa syvemmältä. Kokemus oli silmiäavaava. Tästä teoksesta selvisi mm. se, että punainen ja vihreä eivät ole toistensa vastavärejä, eikä niiden sekoituksesta tule harmaata. Muistan, että tällaista yritettiin taidekoulussa, mutta: ”eipä sattuneet suhteet koskaan kohdalleen.”

Myös päävärit menevät eri tavalla kuin minullekin on useammassakin koulussa opetettu.

Päävärit, välivärit ja vastakkaisvärit

Päävärit ovat sellaisia värejä, joita ei voi saada aikaiseksi mistään muista väreistä sekoittamalla.

Sen sijaan pääväreistä voidaan sekoittaa kaikki muut värit. Välivärit ovat kahden päävärin yhdistelmiä. Kunkin päävärin vastakkaisväri on kahden muun värin muodostama väliväri.  

Subtraktiiviset päävärit

Syaani, magenta, keltainen (CMY)

Päävärejä, joita yhdistettäessä valoisuus vähenenee. Mm. väritulostimen toiminta perustuu näihin väreihin. Periaatteessa näistä muodostuisi yhdessä musta, mutta käytännössä riittäviin sävyeroihin tarvitaan musta väri erikseen (K).

Additiiviset päävärit

Punainen, vihreä, sininen (RGB)

Päävärejä, joita yhdistettäessä valoisuus lisääntyy. Valon värit. Esim. näytöt perustuvat näihin.

Pigmentti, väri materiaalina

Maali muodostuu pääasiassa pigmentistä ja sideaineesta. Sideaineellakin on merkitystä siihen, minkä väristä maali on, mutta pigmentti eli väriaine on asiassa keskeisempi. Pigmenttien ominaisuudet vaihtelevat muutenkin kuin ilmenevän värin suhteen.Tällaisia ovat mm. kuultavuus/peittävyys, kestävyys sekä vaikutus värien kuivamiseen. Näistä lisää esim. Veikko Kiljusen Taidemaalarin materiaaliopissa.

Väriteorian valossa, maalarin olisi kätevintä omistaa vain päävärien väriset maalit, ja sekoitella niistä kaikki tarvitsemansa. Päävärejä ei kuitenkaan ole likimainkaan puhtaana saatavilla, joten maalarin väreistä on on täsmällisintä puhua eri pigmentteinä. Niissäkin on kyllä valmistajakohtaisia eroja. On myös myynnissä esim. öljyvärejä, jotka koostuvat yhdistetyistä pigmenteistä, mutta harvemmin. Lisäksi monia kalliimmista tai myrkyllisemmmistä pigmenteistä on kaupan jäljitelmiä. Tällaisissa väreissä on yleensä merkintä hue tai imit.  

Pigmenttejä.

Rajattu paletti

Ennen 1800-lukua maalareiden käytettävissä olevien värien määrä oli varsin kapea. Monet, varsinkin kirkkaat värit olivat kallita tai vielä kokonaan keksimättä. Värit sekoitettiin pigmenteistä itse. Värientuntemus ei ollut niinkään väriteorian vaan saatavilla olevien pigmenttien ja niiden sekoituksien tuntemusta. Tästä huolimatta tai juuri siksi tehtiin kuitenkin korkeatasoista maalaustaidetta.1840-luvulla myyntiin tulleet värituubit muuttivat kaiken. Impressionismi ei ole ole siis pelkästään impressionististen taiteilijoiden ansiota, vaan kemianteollisuuden myös.

Nykyäänkin monet taiteilijat työskentelevät eri tavoin rajatuilla paleteilla. Tämä luo sävyihin yhtenäisyyttä ja harmoniaa. On myös helpompi tarvittaessa sekoittaa sama sävy uudestaan, kun vaihtoehtoja yhdistelmiin on vähän. Itse käytän yleensä 5-10:tä eri väriä maalausta kohti. Se, mitä viittä tai kymmentä käytän vaihtelee kylläkin maalauksesta toiseen. Tällä saa maalauksiin mukavasti keskinäistä vaihtelevuutta.

Käytin tässä maalauksessa vain titaanivalkoista, okraa, alitsariininpunaista, preussinsinistä, ja marsmustaa.

Paletti.

Simultaanikontrasti

Simultaanikontrasti eli rajakontrasti on ilmiö, jossa toisiinsa rajoittuvat väripinnat vahvistavat toistensa vastakohtaisia ominaisuuksia sekä värin, että tummuusasteen suhteen. Esim. harmaa väriläiskä näyttää valkealla pohjalla tummemmalta kuin, miiltä se näyttäisi mustalla pohjalla, sinisellä pohjalla se näyttäisi vähän kellervältä, keltaisella pohjalla sinervältä jne.

Tämän ilmiön vuoksi värit näyttävät usein paletilla erilaiselta kuin maalauksessa aiotulla kohdallaan. Tämän vuoksi on myös eduksi maalata teokseen ensiksi yleissävyt ennen tarkempaa viimeistelyä tai edetä ikäänkuin kaikki pinnat rinnakkain.

Itse käytän simultaanikontrastia hyväkseni pitämään sävyt raikkaana. Tunkkaisen oloinen värialue muuttuu usein eläväksi lisäämällä hiukan vastakkaista sävyä tätä ympäröiviin pintoihin. Pienikin määrä riittää. Tällä tapaa on mahdollista saavuttaa eloisa vaikutelma myös hyvin rajatulla ja maaväreihin perustuvalla paletilla.

Tuo harmaa suhero on kaikissa täysin samansävyinen.

Mitä on hyvä värienkäyttö

Hyvä värienkäyttö kuvassa toteuttaa kuvan kantavaa ideaa ja miellyttää silmää, sikäli kuin silmän miellyttäminen toteuttaa kuvan kantavaa ideaa. Eli jos vaikka halutaan esitellä rumuutta, ei ole syytä valita miellyttäviä värejä. Kantavan idean toteuttamisessa värien tärkein tehtävä on useimmiten tunnelman luominen. Realistinen maalari tavoittelee kohdettaan vastaavia sävyjä, mutta aidon tuntuisenkin vaikutelman voi tavoittaa monella erilaisella sävy-yhdistelmällä. Realistinkin on myös hyvä miettiä, minkä värisiä hän kohteensa haluaisi kuvassa olevan. Kohde ei ole vastuussa kuvan värityksestä, vaan maalari itse. Itse maalaan jossain määrin realistisesti, mutta käyttämääni sävyasteikkoon vaikuttaa kohteen lisäksi kaikki näkemäni kiehtovat väri-yhdistelmät, kuten itämaiset matot, taidehistoria jne. Usein kohteen valitseekin ainakin osittain kiehtovien värisävyjen takia. Esimerkiksi, luultavasti puolipilvisissä päivissä voi nähdä paljon merkityksellistä kuvattavaa, mutta puolipilvinen päivä harvemmin päätyy maalauksiini, koska se ei kiehdo minua esteettisesti.

Värien tai niiden yhdistelmien välittämä tunnelma liittyy usein niiden kulttuurisidonnaisiin merkityksiin tai historiallisiin käyttötarkoituksiin. Esim. ikoneissa tyypillisesti käytetyt värit aiheuttavat pyhän tuntua myös muissa yhteyksissä, koska ne muistuttavat alkuperäisestä yhteydestään. Myös erilaiset säätiloihin viittaavat sävyasteikot aiheuttavat aistillisia elämyksiä. Jopa ei-esittäviinkin maalauksiin on hyväksi luoda väreillä oma ilmastonsa.

Silmää miellyttävät väriyhdistelmät ovat pitkälti makuasia, mutta luultavasti useimpien mielestä kuvassa nähtävä yhtenäinen sävykalvo näyttää huonolta, oli kyseessä tummuminen, haalistuminen kellastuminen tai minkä väristyminen tahansa. Tällaisen kalvon ei tarvitse muodostua edes koko kuvassa esiintyvästä samasta pigmentistä vaan se voi muodostua myös eri värien samasta ominaisuudesta.Tämä on kuitenkin eri asia kuin niukalla paletilla maalaaminen, sikäli kuin siinä jätetään joitain kohtia esim täysin valkoiseksi.

Yllä alkuperäinen maalaus, esimerkkejä erilaisista kalvoista.

Miten värien käyttöä voi oppia

Värien käyttöä opitaan, kuten kaikkea muutakin eli olemalla kiinnostunut, pohtimalla kokeilemalla, tekemällä muistiinpanoja... Realistinen maalaus on hyvä tapa harjoitella värien sekoittamista myös niille, jotka eivät varsinaisessa työssään tähän pyri. Verrattuna moneen muuhun maalaustapaan siinä on selkeä tavoite, joten onnistumista on helpompi arvioida. Motivaatiota lisää, kuntekee sävyiltään miellyttäviä aiheita. Jos realismi ei ole lopullinen tavoite, kannattaa tällaisten harjoitusten rinnalla tehdä myös sitä, mihin lopullisesti pyrkii aivan alusta asti.

Jos haluaa oppia värien käyttöä, kannattaa havainnoida kiinnostavia väriyhdistelmiä, missä vain liikkuukin (liikenneturvallisuuden puitteissa). Miksi jotkut vaikutelmat ovat kiehtovia ja minkälaisilla värisekoituksilla ne olisivat saavutettavissa. Myös taidehistoriassa on tässä mielessä paljon lainattavaa. Muutenkin on sanottava, että omaperäinen taiteilija ei ole se, joka ei lainaa muilta, vaan päinvastoin, kunhan tekee sen omaperäisesti ja riittavän monelta.

Olen jossain vaiheessa myös tehnyt värikarttamaisia testejä tiettyjen sävyjen tuottamista yhdistelmistä. Tämäkin on suositeltavaa. Toisinaan olen myös merkinnyt maalaamani teoksen taakse käytetyt värit. Muistiinpanot lisäävät muistamista vaikkei niitä tulisi koskaan luettuakaan.

Valkea

Akryyli-, ja öljyvärimaalauksessa sävyjä vaalennetaan valkealla värillä. Saatavilla on lähinnä kahta: sinkkivalkoista ja titaanivalkoista. Titaanivalkoinen on peittävämpi, sinkkivalkoinen taas ei niin helposti sammuta sävyjä sekoituksissa. Joka tapauksessa valkea samentaa värejä. Siispä, jos haluaa oikein kirkkaita sävyjä, kannattaa valkea maalata pohjalle ja itse sävy enemmän tai vähemmän laseeraten (laseeraus=kuultomaalaus) sen päälle. Sen sijaan valkealla kuullottaminen tekee väreistä maitomaisen tai jauhoisen sameita, eli ei ole suositeltavaa juuri missään.

Musta

Takavuosina on maassamme toiminut erilaisia taideopettajia, jotka ovat kieltäneet oppilailtaan mustan värin käytön.Sen sijaan he ovat kehoittaneet käyttämään mustan sijaan erilaisia sekoitettuja lähes mustan sävyjä, kuten viridianin ja alitsariinin yhdistelmää. Mustan käytöstä pidättäytyminen periytyy impressionisteilta, eikä siinä ole sinänsä mitään vikaa. Vaikkapa Monet:lla on moniatodella komeita maalauksia, joihin ei ole käytetty mustaa. On kuitenkin huomattava, että maailman taiteen mestariteosten joukossa nämä edustavat vähemmistöä. Opetustarkoituksessa tehtävät kaikenlaiset tilapäiset rajoitukset ja muutenkin eri tavoin rajatun paletin käyttö on monesti toimiva idea, mutta toimivaa käytäntöä ei pidä esittää toimivana periaatteena. (usein opettajat kyllä toimivat juuri näin sivistymättömyyttään tai pedagogista syistä pitääkseen opetuksensa riittävän yksinkertaisena ja suoraviivaisena).

Mustaa voi toki käyttää myös huonosti esim. varjostamalla pelkällä mustalla, muttta mustan käyttöäkään ei opi pidättäytymällä vaan käyttämällä. Mustassa on myös se hyvä puoli, että sillä saa laajennettua käytössä olevaa sävyasteikkoa tummempaan päin, kauemmaksi kuin millään yhdistelmällä on mahdollista.

Etäisyyden ilmaisu väreillä

Päiväsaikaan, normaalivalaistuksessa kauempana olevat kohteet ovat sekä sinisempiä, että vaaleampia. Tämä johtuu välissä olevien ilmakerrosten sävystä. Puhutaan ilmaperspektiivistä.Lisäksi kauempien kohteiden värialueiden välinen kontrasti on pienempi sekä tummuuden, että värien osalta.

Hämärissä tiloissa taas kauimmaiset kohteet ovat sitä tummempia, mitä kauempana ne ovat valonlähteestä. On myös huomattava, mitä pimeämpää sitä vähemmän väriä on havaittavissa.

Mainitut asiat toimivat myös ei-esittävässä taiteessa.

Värien sijoittelu kuvassa

Sen lisäksi, mitä edellä kerroin tilan ilmaisemisesta, kannattaa kirkkaita värejä ja suuria kontrasteja säästää sellaisiin kohteisiin, mitkä ovat kuvassa pääosassa. Tällöin katse kiinnittyy tärkeimpiin kohtiin. Jos pääkohde on luonnostaan sävyltään hillitty, kuten vaikka kissa, ei sitä tarvitse maalata mitenkään räikeästi. Riittää kunhan, se eroaa taustan sävystä tarpeeksi. Tällaisissa tilanteissa kannattaakin säätää tausta pääkohteen kannalta optimaaliseksi.

Syvyyssuunnassa ajatellen värit kannattaa sijottaa siten, että jos pinnassa oleva väri lainkaan kuultaa läpi, murretummat värit sijoittuvat pohjemmalle ja kirkkaammat (värikylläisemmät) värit pintaan. Ruskeat, harmaat, valkoiset, yms. sävyt kirkkaampien päällä antavat likaisen vaikutelman. Myös keltainen, sikäli kuin se ei ole täysin kuultava tai täysin peittävä, näyttää tummemman värin päällä pahalta. Jos tumman pinnan pälle haluaa keltaista tai jotain muuta herkkää ja huonosti peittävää väriä, kannattaa maalata tälle ensin valkea pohja ja sen kuivettua päälle varsinainen värikerros. 

Tässäkin on taustan sävyjä muutettu kissan ympäriltä, siten, että joka kohdassa on selkeä ero. Lisäksi taustaa on pehmennetty, että kissa nousisi esiin.

Sävyjen jakautuminen

Usein todellisuudessa, (ja käsittelemättömissä valokuvissa) sävyt liukuvat toisiinsa ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Hyvä realistinenkin maalaus on JÄSENNELTY esitys tästä. Siksi sävyjä kannattaa koota erilaiseksi väripinnoiksi. Pintojen ei tietenkään tarvitse olla rajoiltaan terävät, kuin värillisistä papereista leikatut. Itse suosin tässä asiassa mielikuvaa portaikosta, jonka päällä on pehmeä nukkainen matto, siis tällä tapaa toisaalta kulmikas, toisaalta pyöreästi liukuva. Lyhyt sävyliukuma ei myöskään tuhoa simultaanikontrastia, joten sävyt pysyvät elävämpinä vaikka niiden erot olisivat pienetkin.

Väripinnat ovat yleensä maalauksellisesti kiehtovampia, kun eivät ole liian tasaisia. Vähän epätasaisissa pinnoissa on sekin käytännön etu, että jos niitä tarvitsee paikkailla, ei ole niin tarkkaa löytääkö täsmälleen oikean sävyn.

Vanhat maalipinnat ovat usein juuri tällä tavalla nättejä.

Valokohdat

Jos haluaa vaaleamman sävyn jostakin väristä, tarvitsee esim. öljy-, ja akryylimaalauksessa lisätä valkoista. Monet värit, kuten punainen ja vihreä kaipaavat lisäksi keltaista. Tietysti myös valon sävy vaikuttaa tähän.

Tässä maalauksessa olen käyttänyt sekä sinisten, että oranssien pintojen valokohtiin runsaasti keltaista.

Valojen maalaminen

Erityisesti värillisten valojen maalaamiseen sisältyy ristiriitaisia tavoitteita: toisaalta valot ovat teoksen vaaleimmat kohdat, eli pitäisi olla jokseenkin valkoisia, toisaalta valon väri pitäisi saada näkyviin. Itse ratkaisen tämän usein niin, että esim. punaisissa valoissa valon keskusta on keltainen pallo, ja sitä ympäröi punainen kehä. Valkeissa valoissa taas sävystä riippuen valkeaa keskustaa ympäröi sininen tai keltainen kehä. Pehmennän näiden rajoja vähän, jos ollenkaan, sillä pehmennys vie kirkkauden tuntua. Sama pätee myös kiiltävien asioiden maalaamiseen. Värillisiä valoja on sitä helpompaa maalata, mitä tummempi teoksen yleissävy tai ainakin viereiset pinnat ovat.

Tässäkin tein takavalot em. tavalla.

Varjo

Normaalivalaistuksessa varjokohdat ovat usein sävyltään kappaleiden paikallissävyjä sinertävämmät ja tietysti tummemmat. Mustan käyttö on varsinkin tummimmissa sävyissä paikallaan, mutta usein pelkkää mustaa lisäämällä saadaan aikaan tunkkainen vaikutelma. Varjojen toimivan värillisyyden määrä on kiinni maalauksen muista sävyistä. Myös se, että varjo näyttää värikkäämmältä kuin valokohdat, voi näyttää hassulta.

Varjon sävyihin lisätään usein valokohtien sävyihin nähden vastakkaisia sävyjä raikastamaan vaikutelmaa (rajakontrasti). Esim. muotokuvamaalauksessa kasvojen varjot saatetaan tehdä hillityn vihertävällä sävyllä. Vastakkaisten sävyjen käyttö toimii raikastajana myös niin tummissa sävyissä, joiden sävyä ei juuri mustasta erota. Tässä on kumminkin omat riskinsä, jos maalaa pimeämmässä kuin mihin maalaus tulee esille. Esim ftalosininen ja viridianvihreä ovat tässä suhteessa hiukan petollisia.  

   Edellämainitusta on vaikea esittää esimerkkikuvaa, koska teoksia kuvatessa joutuu usein tiivistämään likimainmustaa yleisvaikutelman takia. Käykää siis näyttelyissä.

Tämä kirjoitus on osa etäopetustani Iisalmen kansalaisopistossa, kun koronavirus riehuu maassamme.

Joitakin seikkoja pastellimaalauksesta

Tein hiljattain tämän vesiaiheisen pastellin ja kuvasin runsaasti välivaiheita. Olkoon se siis esimerkkinä. Aiheena tämä oli hiukan hankala. Vesi olisi helpompi esittää osana maisemaa. Tämän kohdalla en nimenomaan halunnut rantoja tms. mukaan vaan tarkoitus oli keskittyä nimenomaan veteen materiaalina ja toisaalta siihen miten aurinkoisena päivänä pohjakivet hohtavat jalokivien lailla.
   Kuvan luonnoksena toimi syksyllä ottamani valokuva. Näitähän olisi kiva tehdä paikan päällä, mutta kun nyt on talvikin. Valokuvaa säädin ja rajasin aika vahvasti. Lisäksi olen jättänyt pois lukuisia turhia yksityiskohtia ja pyrkinyt löytämään asian ytimen.
   Käytin Cansonin Mi Teintes -paperia. Paperi on toiselta puolelta melko sileä, toisella puolella on kennokuvio. Käytin sileää puolta, koska en oikein pidä kennokuviosta ja lisäksi kennopuolella on valmistajan nimi kohopainatuksella, minkä takia paperista menee parin sentin kaistale hukkaan. Muuten ihan kelpopaperi. Suosin värillisiä papereita. Useimmiten en peitä koko paperia, vaan paperin sävykin on osa lopullista kuvaa.

Teippaan paperin kovalevyyn kauttaaltaan, jotta se pysyy hyvin kiinni. Lisäksi teippi rajaa kuvaan selkeän marginaalin, mikä helpottaa kehystystä, varsinkin jos teipit on vedetty suoraan. Luonnostelen joko liiduilla tai pastellikynillä. Lyijykynä kiiltää ikävän näköisesti. Luonnostelen himmeästi, mutta havaittavasti.Tämä helpottaa korjailua. Ensiksi luonnostelen pääpiirteissään kaiken kuvaan tulevan. Tarkoitus on saada asioden keskinäiset suhteet heti kohdalleen. Näin vältytään suurilta korjauksilta. 

Selvyyden vuoksi käytin jo luonnosteluvaiheessa eri sävyjä.

Ensimmäisiä sävypintoja.

Usein kysytään, mistä kohdasta kannattaisi aloittaa. Kuten kuvista voi päätellä, mielestäni lähinnä kaikkialta. Tällä pyrin siihen, että kuvan osat ovat keskenään tasapainossa. Tässä näkyy myös värikohtainen järjestys. kun liitu on vaivalla otettu käteen, sillä kannattaa väritellä vähän kaikkia kohtia, mitä kuvaan näyttäisi tarvitsevan.

Tietysti tässä ei mikään näytä vielä oikein miltään. Asiaa helpottaa vahva luottamus, sekä tiirailu kauempaa, mikä on tärkeää kokonaisuuden hahmottamisen kannalta. Työskentelen seisaaltaan ja käytän telinettä. Tulee liikuttua paremmin, eikä niska jumahda niin helposti. Luonnossa saatan tehdä istualtaankin, kun en viitsi kantaa telinettä mukana, mutta silloinkin käyn hyvin tiheästi katsomassa kuvaa kauempaa.

Käytän aika paljon viivoista muodostuvia pintoja, mutta teen niiden alle pehmennettyä mössöä, mikä saa viivat näyttämään mehevämmiltä. Pehmentelyyn käytän pääasiassa sormia, toisinaan myös pumpulipuikkoa, jos tarvitsee tehdä jotain oikein pientä.

Viimeiset muutokset ovat aika olemattomia.

Tällainen siitä siis tuli. Kuvien sävyissä on myös hiukan valokuvauksesta johtuvia eroja, mikä näkyy hyvin myös maalarinteipin sävyn vaihteluna, mutta jospa tästä olennainen välittyy.

Raitiovaunut kohtaavat toisensa

83x210cm, öljyväri kankaalle, 2014

  Tulevat tilaajat ottivat yhteyttä alkukeväästä 2014. He olivat nähneet töitäni useampanakin vuonna maalariliiton teosvälityksesssä kaapelitehtaalla ja pitäneet niistä. Itselleen he halusivat kuitenkin huomattavasti suuremman teoksen, joka tulisi toimistotilan seinälle Helsingin keskustaan. Sovimme, että tapaamme mainitussa tilassa.
  Läksin siis maaliskuun alussa Helsinkiin. Kun kyseessä on tilaustyö, on asiakkaiden kanssa käytävä neuvottelu yhtä olennainen vaihe kuin mikä tahansa muukin. Ei riitä, että valmis teos on jollain yleisellä tasolla hyvä, vaan sen pitää olla myös asiakkaaalle mieluinen ja sopia aiottuun tilaan. Taiteilija on ainakin toivottavasti alansa ammattilainen ja osaa sanoa, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja pitsaakin tilatessa asiakas pysyy poissa keittiössä eikä puutu uunin lämpötilaan. Pitää löytää sellainen piste missä sekä tilaajan, että tekijän näkemys kohtaavat riittävästi. Jos tällaista pistettä ei löydy, on tilaus parempi jättää tekemättä. Tässä tapauksessa yhteisen sävelen löytäminen ei ollut lainkaan vaikeaa. Onhan lopullinen maalaus niin aiheen kuin toteutuksenkin puolesta hyvin lähellä sitä, mitä muutenkin teen.
   Ajateltu tila osoittauti varsin soveliaaksi. Seinäpintaa oli riittävästi, että näinkin iso maalaus sopii paikalleen väljästi. Huone sijaitsee ulko-ovelta katsottuna lyhyehkön käytävän päässä ja ajateltu paikka siihen nähden vastakkaisella seinällä, joten sisälle tultaessa  maaalaus näkyy jo arviolta kymmenen metrin päästä. Tästä taas seurasi se, että taulusta ei ollut tarvis tehdä mitenkään pikkutarkkaa ( miltä se kyllä oheisessa pikkukuvassa näyttää). Oikeasti kuva on kosketusetäisyydeltä hädintuskin tunnistettava. Mielestäni tässä asiassa on lumoava puolensa, mihin palannen myöhemmin. Sisustuksen kuuluu myös useita itämaisia mattoja, joiden ystävä itsekin olen. Tästä sain ajatuksen kehitellä tulevan maalauksen värimaailmaa tähän suuntaan, mikä sai kannatusta.
   Tilaajien toiveissa oli maalaus, missä näkyisi Aleksanterinkatu Mannerheiminkadun yli, sekä Kolmen sepän patsas. Rakennus missä heidän toimitilansa sijaitsevat olisi syytä näkyä ainakin osittain ja raitiovaunu olisi kiva. Yleisvaikutelma saisi olla positiivinen.
   Maalauksen kokoa ei päätetty vielä tuolloin. Joka tapuksessa seinän koko oli tässä asiassa ratkaiseva tekijä. Valituissa mitoissa oli sekin hyvä puoli, että valmis taulu mahtuu laatikossaan juuri ja juuri farmariautooni. Tietysti voin tarpeen vaatiessa tehdä huomattavastikin suurempia teoksia, ja kuljetuttaa ne jollakin toisella autolla, mutta olisi hulluutta tehdä vaikkapa sentin liian iso maalaus. Maalauksen korkeus on sama kuin samalla seinällä olevan toisen taulun korkeus, mutta kovin paljon korkeampi se ei olisi voinut olla huonekorkeudenkaan puolesta.

Käsittelemätön kuva.

    Sopimukseen siis päästiin ja ryhdyin toimeen. Maalattava kohde on luonteeltaan sellainen, että paikan päällä maalaaminen tai piirtäminen ei voinut tulla kysymykseen. Siispä otin kameran avuksi ja koska Helsinki on yksi maamme syrjäisimpiä kolkkia, piti kuvia saada mielellään riittävästi, ettei tarvitse tehdä ylimääräisiä reissuja. Oleilin paikalla pari iltaa ja kuvasin ainakin 264 ruutua.  Suuri määrä selittyy sillä, että kuvia piti ottaa eri suunnista ja eri rajauksilla ja ennen kaikkea liikkuvat kohteet, kuten raitoivaunut piti saada sommittelun kannalta järkeviin paikkoihin. Tietysti suurin osa kuvista oli lopputuloksen kannalta täysin turhia, mutta paikan päällä on usein vaikea erottaa, mikä tarpeellista, mikä ei.
    Perustuvatko maalaukseni valokuvaan? Oikeastaan ylläoleva käsittelemätön kuva on jo vastaus tähän. Ei perustu. Maalaukseni perustuvat paikkaan ja paikanpäällä saatuihin vaikutelmiin ja siihen mitä siitä ajattelen. Usein tulokseen vaikuttaa myös aiemmat kokemukset smassa tai vastaavankaltaisissa paikoissa, oikeastaan koko historiani.  Kamera on hyvä muistiinpanoväline kunhan siihen ei luota liikaa, mutta se ei tee päätöksiä eikä korvaa piirustustaitoa.Tämä olisi oikeastaan oman kirjoituksensa aihe.
  Maalauksessa käytettävän luonnosvalokuvan ei tarvitse olla valokuvana mitenkään edustuskelpoinen. Riittää, että siinä on tarvittava informaatio muistin ja näkemyksen tueksi. Usein valokuvaan tallentuu aivan ylenpalttisesti yksityiskohtia , millä ei ole maalauksen eikä sen puoleen valokuvataiteenkaan kannalta mitään käyttöä. Oheinen kuva on käsittelemättömänä hyvin tumma, mikä on tahallista. Digikuvasta vaikuttaisi häviävän helposti kirkkaimpien valojen sävyt ns. normaalisäädöilla. Sen sijaan liiallinen tummuus on helposti korjattavissa esimerkiksi Photoshop-ohjelmalla, mitä käytän.

Edellinen kuva. Keskisävyjä vaalennettu.

   Valokuvien paljoudesta syntyi tietenkin valinnan vaikeus, mistä kuvasta lähteä liikkeelle. samalla piti saada päätettyä kuvan lopullinen koko. tässä vaiheessa taulusta olisi voinut tulla pituudeltaan 200cm tai 220cm. Tein erilaisia vedoksia ja koerajauksia. Sitten tein päätöksen. Tuossa ylhäällä on lähtökohtainen luonnoskuva ennen isompaa muokkausta, ainoastaan vaalennettuna. Kuvassa on horisontti ja perspektiivi hiukan vinksallaan ( esim. Stockmann kallistuu vahvasti oikealle), mitä korjasin tietokoneitse.
 Mielestäni kaksi kohtaavaa raitovaunua oli jotenkin kiva elementti, mutta halusin myös etualalle pari autoa. Autoja tarvitsin tuomaan etualalle lisää väriä ja eloa ja täydentämään kolmiomaista sommittelua. Sommitelma on suorastaan matemaattisen selkeä, millä on tarkoitus välttää vaikutelman sekavuutta, mikä on vaarana tällaisessa yksityiskohtaviidakossa.

  Autot sieppasin tästä kuvasta, Photoshop-ohjelmalla.

Lopullinen luonnoskuva

   Lopullinen sommittelu näyttää tältä. Huomaa kolmiomaisuus, josta jo mainitsin. Samoin tässä on nähtävissä suoristetu pystylinjat. Kuvaa on myös rajattu alalaidasta alle puoleen alkuperäisestä kuva-alasta. Tarve oli nähtävissä jo kuvauspaikalla. Autot olisi voinut sijoittaa kuvaan taitavamminkin, mutta kun pyrkimyksenä ei ollut hyvä valokuva vaan luonnos, se olisi ollut ajan haaskausta. Kaiken tämän olisi toki voinut tehdä myös piirtäen. Etualan puun, sekä auton katon jätin pois pohjamaalausvaiheessa, mistä kerron tuotapikaa. Puun taakse jääneitä asioita maalatessa käytin hiukan eri kulmasta otettua kuvaa. Kaikenkaikkiaan luonnosmateriaali koostui siis kolmesta eri kuvasta.
   Tässä vaiheessa olin yhteyksissä tilaajiin, jotka vaikuttivat suopeilta. Ei muuta kuin kiilapuiden hankintaan! Käytän nykyään  Nukarisen puusepänliikkeen kiilapuita (www.kiilakehys.net). Heidän kiilapuissaan on sellainen ihmeellinen ominaisuus, että ne ovat suoria. Toisen toimittajan, jonka nimi jääköön mainitsematta, kiilapuiden joukossa on ollut luvattoman paljon enemmän lentokoneen propellia muistuttavia puita. Jos tällaista kieroa puuta ei huomaa ajoissa ja se päätyy osaksi maalauspohjaa, seuraa pari tuntia niittien repimistä, kiilapuun vaihto ja uudelleen nitomista ja katkeraa mieltä. Näin on käynyt minullekin muutaman kerran. Siksi tämä ilmainen mainos.
   Yleensä pohjustan kankaat itse, mutta tällä kertaa käytin aikataulusyistä Minoasta tillaamaani valmiiiksi puoliöljypohjustettua pellavakangasta. Kangas vaikuttaa ihan laadukkaalta. Valitettavasti pingotin sen aluksi liian löysälle. Olen tottunut siihen, että kuivuva pohjuste kiristyy jonkun verran itsestään, mitä ei tässä tietenkään tällä kertaa tapahtunut. Kiilapuiden kiilaus ei riittänyt kankaan tiukentamiseen. Kärsin tätä ongelmaa suurin piirtein puoleen väliin maalaustyötä, minkä jälkeen irroitin kankaan ja nidoin sen uudestaan. Hyvä tuli, mutta märän maalauksen uudelleen nitominen oli temppu sinänsä. Maalaaminen muistuttaa sikäli muutakin elämää, että virheet ovat usein helpoimpia korjata heti alkuunsa.

Pohjamaalaus

   Luonnostelun apuna käytän piirtoheitintä, varsinkin jos kuva on suuri ja yksityiskohtia paljon. Ruutusuurennus olisi toinen vaihtoehto, mutta työläämpi, eikä sillä mitään taiteellisia etujakaan saavuteta. Luonnostelen laimennetulla nestemäisellä tussilla, sivellintä käyttäen. Luonnoksen päälle levitin kerroksen välivernissaa ( 1 osa dammarliuosta, 1 osa balsamitärpättiä).
   Käytän maalauksissani useimmiten yksiväristä pohjamaalausta. Tapaa on käytetty jo renessanssista lähtien, mutta nykyisin se on valitettavan harvinaista. Menetelmässä on etunsa. Ensinnäkin on mahdollista keskittyä kuvan muotoihin, sommitteluun ja valovaikutelmiin ilman, että tarvitsee vielä miettiä värejä. Ongelman ratkaisua  paloissa siis. Pohjamaalaus helpottaa myös koko pinnan käsittelyä yhtä aikaa, mikä tekee maalauksesta enemmän kokonaisuuden. Värit näyttävät myös erilaisilta eri värisillä pinnoilla, joten pohjamaalauksen käyttö mahdollistaa mm. leikkimisen erilaisilla optislla sekoituksilla. Parhaimmillaan maalaus on siis kolmiulotteinen kappale eikä vain pinta ihan kirjaimellisestikin.
   Tässä tapauksessa olen käyttänyt pohjamaalaukseen titaanivalkoista ja norsunluunmustaa erilaisina sekoituksina. Pohjamaalaus on tarkoituksella haaleampi kuin lopullinen kuva ettei se puske lopullisesta kuvasta liikaa läpi.

Maalauksessa käytetyt värit.

 
    Käytin maalauksessa seuraavia värejä: norsunluunmusta, titaanivalkoinen, alitsariininpunainen, vermillion ( synteettinen), kadmiumpunainen, koboltinsininen, preussinsininen, Permanent yellow light (synteettinen) ja okra. Pyrin yleensäkin pitämään käytetyn värivalikoiman pienenä siksi, että värit vaikuttavat yleensä raikkaammilta, mitä vähemmän niitä sekoittaa keskenään ja yksinkertaiset sekoitukset myös muistaa paremmin jos niitä tarvitsee sekoittaa lisää. Tämä taulu olisi valmistunut myös ilman vermillionia, eikä sitä kuvassa paljon olekaan, kun osoittautui, että tarvitsen kirkkaamman punaisen elikkäpäs kadmiumpunaisen. Huomattakoon, että koboltinsininen ja kadmiumpunainen ovat aitoja pigmentiltään, mikä ei ole nykymaalauksessa niinkään tavallista. Ne eroavat huomattavasti ominaisuuksiltaan jäljitelmistään, joten ovat vallan suositeltavia vaikkakin hintavia. Kadmium on terveydelle haitallinen raskasmetalli, joten syökää jotain muuta. Kadmiumpunaista ja koboltinsinisitä käytin vain etualan autoissa ja niiden heijastuksissa asfalttiin ja kadmiumpunaista myös punaisiin valoihin. Päävaikutelma muodostuu siis pelkästään noista muista. Tällä pyrin nostamaan etualaa mahdollisimman paljon taustastaan ja saavuttamaan mahdollisimman toimivan tilavaikutelman, mistä tuonnempana.

15.11.2014, klo 11.31

   Kuivattelin pohjamaalausta puolisentoista kuukautta, minkä jälkeen pistin taas kerroksen välivernissaa, kuivatin yön yli ja aloin sotkea värejä. Kuvassa varsinainen maalaus on vasta aloitettu. Kuvan ylälaidassa keskellä oleva tumma kohta on maalaustelineen aiheuttama varjo. Aloitin taivaasta, mistä tein jo alkuunsa huomattavasti vaaleamman kuin valokuvissa. Vaalensin sitä ja äärimmäistä taustaa muutenkin moneen otteeseen. 

   Kuvassa on myös siellä täällä okransekaista väriä. Kun sekoitan paletilla jonkun sävyn jotakin kohtaa varten, mietin myös voiko samaa sävyä käyttää muuallakin. Tulee kaikki väri käytettyä, ei tarvitse puhdistaa pensseliä yhtenään ja kuvasta tulee sävyiltään yhtenäisempi ja kun yleensäkin kappaleet tapaavat heijastella toisiaan, on vaikutelma luonnollisempi. Yleensä pyrin aloittamaan maalauksen isoimmista pinnoista, jotta saan koko maalauspinnan mahdollisimman nopeasti haltuun. Tässä tapauksessa vaan ei kovin isoja pintoja esiinny missään.

15.11.2014, klo 18.09.

   Tässä vaiheessa työ näyttää edistyvän vauhdikkaasti, vaan kauan ei kestä onni mainen. Lämpimiä sävyjä näyttää tulleen lisää, mistä osa voi mennä myös valokuvaustekniikan piikkiin.

16.11.2014, klo 18.03.

    Tässä kuvassa alkaa olla jo kaikkia mainittuja värejä paitsi kadmiumpunaista ja koboltinsinistä. Pyrin maalaamaan melko tasaisesti yhtäällä ja toisaalla mihinkään kohtaan takertumatta ja yrittämättä saada mitään kohtaa kerralla valmiiksi, koska tarkoitus ei ole saada aikaan vain hienoja yksityiskohtia, vaan että nämä tukevat kokonaisuutta ja sopivat toisiinsa. 

18.11.2014, klo 15.55.

   Yleensä myös alkuunsa pihtaan kaikista kirkkaimpia sävyjä, huippuvaloja ja-varjoja. Monesti kirkas väri murretun värin päällä näyttää entistä raikkaamalta kun taas murretut tai vaalennetut sävyt kirkkan päällä lialta. Tietysti esimerkiksi useimmat keltaiset vaativat pohjakseen valkoisen, mikäli haluaa niiden näyttävän keltaisilta. Tämä on otettava huomioon pohjamaalauksessa.

19.11.2014, klo 15.34.

   Tässä vaiheessa olen saanut pääosan pinnasta peitettyä ja kokonaisuus on hallussa. Seuraa erilaisten yksityiskohtien säätämistä. Työ etenee vaikkakaan muutokset eivät ole kovin näkyviä.

21.11.2014, klo 19.36.

   Kun katselee näitä kuvia jälkeenpäin, saa etsimällä etsiä, mikä näissä on yleensä muuttunut.

23.11. 2014, klo 18.12.

      Näillä paikkein taisi olla maalauksen raskain vaihe. Koko touhu meinasi mennä välillä istuskeluksi. Paljon silkkaa käsityötä ja vähän näkyviä tuloksia. Tällaisissa kohdissa auttaa, kun pitäytyy järkevän kokoisissa työpäivissä ja tekee välillä jotain muuta tai suorastaan ulkoilee. Kuuntelen myös äänikirjoja työskennellessäni. 

 Tuo mainittu istuminenkaan ei kaikkinensa ole ajan haaskausta. Se sisältää tuiki tarpeellista kokonaisuuden tarkastelua, ja kokonaisuus näkyy vain kaukaa. Pidin tuolia  lähes kuuden metrin päässä työstä. työskentelen seisten. Alimpia osia maalatessa saatan könytä myös polvillani.

28.11. 2014, klo 17.10.

    Tässä kuvassa olen lisännyt kirkkaita värejä etualalle ja etenkin äärimmäisenä vasemmalla oleva kappale vanhan ylioppilastalon seinää on vaihtanut väriään huomattavasti. Tässä kohti olen käyttänyt jo  kadmiumpunaista sekä koboltinsinistä.

30.11.2014, klo 18.12.

   Tässä vaiheessa olen ollut etualan kukkaistutusten kimpussa. 

3.12.2014, klo 14.40.

Kuten jo mainittu,  jätin kirkkaimmat ja myös tummimmat sävyt loppuun. Erityisesti niitä tummimpia sävyjä olen tässä säätänyt. 

   Käytän maalauksissani paljonkin mustaa väriä, mutta suuria täysmustia pintoja ei tästäkään työstä löydy. Valokuva ei kylläkään näytä tätä asiaa kyllin hyvin. Varjoista tulee täten eloisammat.

5.12.2014, klo 16.40

   Kuva näyttää jo aika valmiilta. Huomattavia muutoksia edellliseen on lähinnä vanhan ylioppilastalon seinässä sekä Stockmannin lipan alla ja lähiympäristössä.

6.12.2014, valmis

   Taulu tuli valmiiksi. Edelliseen nähden tässä on montakin pientä muutosta, mitä ei äkkiseltään huomaa. Tälläista hienosäätöä olisi voinut jatkaa aivan loputtomiin. Mitään selkeää pistettä, milloin maalaus on valmis, ei ole. Ylityöstetystä maalauksesta häviää raikkaus. Toisaalta edellinen voi toimia perusteluna silkalle laiskuudelle. Liha on heikko ja itselleen on helppo uskotella monenmoista. Joka tapuksessa joskus on osattava lopettaa.
   Laitoin valmiista maalauksesta oitis valokuvan tilaajille, jotka suhtautuivat tulokseen suopeasti. Kuivasin taulua viikon pari, tein kovalevystä laatikon mittojen mukaan ja kärräsin taulun Helsinkiin. Sinne jäi.

                                   

   

   Kuten jo taisin edellä vihjata, maalaukseen piti saada aikaiseksi tilavaikutelma. Tässä keskeinen asia on ns. ilmaperspektiivi, mikä tarkoittaa sitä, kuinka kohteen sävyt muuttuvat ilmakehän vaikutuksesta, mitä kauempaa sitä katsoo. Yleensä ottaen muutos on seuraavanlainen: kauempana värit ovat vaaleampia, sävyltään viileämpiä (lisää sinistä), värit eivät ole niin kylläisiä ja myös erot tummuusasteissa pienenevät. Samoin myös kuvan tarkkuus pienenee ja kuvan yksityiskohdat sulavat toisiinsa. 

  Käytännössä tästä seurasi se, että sitä mukaa kuin lisäsin värejä ja yksityiskohtia etualalle, vaalensin ja pehmentelin kuvan takaosaa. asiaa helpottaakseni jaoin kuvan mielessäni syvyyssuunnassa kolmeen alueeseen: etuala (ennen penkkejä ja istutuksia), keskialue ( penkeistä ja istutuksista raitiovaunujen taakse) ja tausta ( raitiovaunuista eteenpäin). Jäsentelysyistä korostin em. muutoksia rajakohdissa. Ilmaperspektiivi vaikuttaa myös mustaan. Kaukainen musta on siniharmaata.

Ero luonnosvalokuvan ja lopullisen maalauksen välillä on tässä suhteessa suuri.

   

Mistä tässä on kyse?

   Perustan täten uuden blogin, jonka tarkoitus on palvella kaikentasoisia alan opiskelijoita (omia ja muita), ja kaikkia asiasta kiinnostuneita. Olen toiminut vuosia sekä taidemaalarina, että erilaisissa opetustehtävissä. Tänä aikana olen kuvannut runsaasti omia töitäni eri vaiheissa opiksi ja valistukseksi omille oppilailleni. Tarkoitus olisi, että nämä valmiit opetusmateriaalit muodostaisivat tämän blogin pääasiallisen sisällön, mutta nähtäväksi jää mihin tämä lopulta johtaa.
   Tarkoitus ei ole esitellä ainoita oikeita tapoja, miten taideteos käytännössä suoritetaan. Kuvataide pitää sisällään sikäli monenlaisia tavoitteita ja tekotapoja, että on kyseenalaista, voidaanko kaikkia kuvataiteilijoita pitää edes saman ammatin harjoittajina. Näinollen oikeita vastauksia kulloiseenkin kysymykseen on yleensä lukuisia. Siinä mielessä taiteenopettajan työ on periaatteessa hyvin helppoa: kysyi oppilas mitä tahansa, aina tulee vastata:" asian voi ratkaista monella eri tavalla." Koska tämä ei pitemmän päälle voi oppilasta tyydyttää, on opettajan pyrittävä onkimaan selville, mihin kysyjä oikeastaan pyrkii ja esitettävä vähintäänkin yksi esimerkki,  miten tavoitteeseen voisi päästä mahdollisimman suoraviivaisesti. Nämä esimerkit kertovat sen, miten minä olen itse päätynyt kulloiseenkin lopputulokseen.  Valmiista teoksista voitte päätellä, onko menetelmä ollut toimiva vai ei. Pitää myös huomata, että pieni valokuva tietokoneen ruudulla ei vastaa koskaan alkuperäistä teosta. Käykää siis näyttelyissä.
   Aloitan tämän blogin kuvauksella suurehkosta tilaustyöstä, jonka sain valmiiksi runsas kuukausi sitten. tämä siksi, että tästä on runsaasti sekä kuvamateriaalia, että sanottavaa. Olen hankkeesta ylpeä.
Kirjoitan aluksi lyhyesti saadakseni blogini alkuun. Teksti voi täydentyä myöhemmin.
   Taideteos on ajatuksen ja materian yhdistymispiste. Oheisessa maalauksessa suuret ja hyvin syvähenkiset aatteet kohtaavat  Ford Focuksen sisämitat hyvin kiehtovalla tavalla. Sukeltakaamme yhdessä sen pyörteisiin!