Väreistä ja niiden käytöstä maalauksessa

Värioppia opetetaan pääsääntöisesti väärin. Toimin itsekin näin kunnes tulin lukeneeksi Martti Huttusen kirjan, Värit pintaa syvemmältä. Kokemus oli silmiäavaava. Tästä teoksesta selvisi mm. se, että punainen ja vihreä eivät ole toistensa vastavärejä, eikä niiden sekoituksesta tule harmaata. Muistan, että tällaista yritettiin taidekoulussa, mutta: ”eipä sattuneet suhteet koskaan kohdalleen.”

Myös päävärit menevät eri tavalla kuin minullekin on useammassakin koulussa opetettu.

Päävärit, välivärit ja vastakkaisvärit

Päävärit ovat sellaisia värejä, joita ei voi saada aikaiseksi mistään muista väreistä sekoittamalla.

Sen sijaan pääväreistä voidaan sekoittaa kaikki muut värit. Välivärit ovat kahden päävärin yhdistelmiä. Kunkin päävärin vastakkaisväri on kahden muun värin muodostama väliväri.  

Subtraktiiviset päävärit

Syaani, magenta, keltainen (CMY)

Päävärejä, joita yhdistettäessä valoisuus vähenenee. Mm. väritulostimen toiminta perustuu näihin väreihin. Periaatteessa näistä muodostuisi yhdessä musta, mutta käytännössä riittäviin sävyeroihin tarvitaan musta väri erikseen (K).

Additiiviset päävärit

Punainen, vihreä, sininen (RGB)

Päävärejä, joita yhdistettäessä valoisuus lisääntyy. Valon värit. Esim. näytöt perustuvat näihin.

Pigmentti, väri materiaalina

Maali muodostuu pääasiassa pigmentistä ja sideaineesta. Sideaineellakin on merkitystä siihen, minkä väristä maali on, mutta pigmentti eli väriaine on asiassa keskeisempi. Pigmenttien ominaisuudet vaihtelevat muutenkin kuin ilmenevän värin suhteen.Tällaisia ovat mm. kuultavuus/peittävyys, kestävyys sekä vaikutus värien kuivamiseen. Näistä lisää esim. Veikko Kiljusen Taidemaalarin materiaaliopissa.

Väriteorian valossa, maalarin olisi kätevintä omistaa vain päävärien väriset maalit, ja sekoitella niistä kaikki tarvitsemansa. Päävärejä ei kuitenkaan ole likimainkaan puhtaana saatavilla, joten maalarin väreistä on on täsmällisintä puhua eri pigmentteinä. Niissäkin on kyllä valmistajakohtaisia eroja. On myös myynnissä esim. öljyvärejä, jotka koostuvat yhdistetyistä pigmenteistä, mutta harvemmin. Lisäksi monia kalliimmista tai myrkyllisemmmistä pigmenteistä on kaupan jäljitelmiä. Tällaisissa väreissä on yleensä merkintä hue tai imit.  

Pigmenttejä.

Rajattu paletti

Ennen 1800-lukua maalareiden käytettävissä olevien värien määrä oli varsin kapea. Monet, varsinkin kirkkaat värit olivat kallita tai vielä kokonaan keksimättä. Värit sekoitettiin pigmenteistä itse. Värientuntemus ei ollut niinkään väriteorian vaan saatavilla olevien pigmenttien ja niiden sekoituksien tuntemusta. Tästä huolimatta tai juuri siksi tehtiin kuitenkin korkeatasoista maalaustaidetta.1840-luvulla myyntiin tulleet värituubit muuttivat kaiken. Impressionismi ei ole ole siis pelkästään impressionististen taiteilijoiden ansiota, vaan kemianteollisuuden myös.

Nykyäänkin monet taiteilijat työskentelevät eri tavoin rajatuilla paleteilla. Tämä luo sävyihin yhtenäisyyttä ja harmoniaa. On myös helpompi tarvittaessa sekoittaa sama sävy uudestaan, kun vaihtoehtoja yhdistelmiin on vähän. Itse käytän yleensä 5-10:tä eri väriä maalausta kohti. Se, mitä viittä tai kymmentä käytän vaihtelee kylläkin maalauksesta toiseen. Tällä saa maalauksiin mukavasti keskinäistä vaihtelevuutta.

Käytin tässä maalauksessa vain titaanivalkoista, okraa, alitsariininpunaista, preussinsinistä, ja marsmustaa.

Paletti.

Simultaanikontrasti

Simultaanikontrasti eli rajakontrasti on ilmiö, jossa toisiinsa rajoittuvat väripinnat vahvistavat toistensa vastakohtaisia ominaisuuksia sekä värin, että tummuusasteen suhteen. Esim. harmaa väriläiskä näyttää valkealla pohjalla tummemmalta kuin, miiltä se näyttäisi mustalla pohjalla, sinisellä pohjalla se näyttäisi vähän kellervältä, keltaisella pohjalla sinervältä jne.

Tämän ilmiön vuoksi värit näyttävät usein paletilla erilaiselta kuin maalauksessa aiotulla kohdallaan. Tämän vuoksi on myös eduksi maalata teokseen ensiksi yleissävyt ennen tarkempaa viimeistelyä tai edetä ikäänkuin kaikki pinnat rinnakkain.

Itse käytän simultaanikontrastia hyväkseni pitämään sävyt raikkaana. Tunkkaisen oloinen värialue muuttuu usein eläväksi lisäämällä hiukan vastakkaista sävyä tätä ympäröiviin pintoihin. Pienikin määrä riittää. Tällä tapaa on mahdollista saavuttaa eloisa vaikutelma myös hyvin rajatulla ja maaväreihin perustuvalla paletilla.

Tuo harmaa suhero on kaikissa täysin samansävyinen.

Mitä on hyvä värienkäyttö

Hyvä värienkäyttö kuvassa toteuttaa kuvan kantavaa ideaa ja miellyttää silmää, sikäli kuin silmän miellyttäminen toteuttaa kuvan kantavaa ideaa. Eli jos vaikka halutaan esitellä rumuutta, ei ole syytä valita miellyttäviä värejä. Kantavan idean toteuttamisessa värien tärkein tehtävä on useimmiten tunnelman luominen. Realistinen maalari tavoittelee kohdettaan vastaavia sävyjä, mutta aidon tuntuisenkin vaikutelman voi tavoittaa monella erilaisella sävy-yhdistelmällä. Realistinkin on myös hyvä miettiä, minkä värisiä hän kohteensa haluaisi kuvassa olevan. Kohde ei ole vastuussa kuvan värityksestä, vaan maalari itse. Itse maalaan jossain määrin realistisesti, mutta käyttämääni sävyasteikkoon vaikuttaa kohteen lisäksi kaikki näkemäni kiehtovat väri-yhdistelmät, kuten itämaiset matot, taidehistoria jne. Usein kohteen valitseekin ainakin osittain kiehtovien värisävyjen takia. Esimerkiksi, luultavasti puolipilvisissä päivissä voi nähdä paljon merkityksellistä kuvattavaa, mutta puolipilvinen päivä harvemmin päätyy maalauksiini, koska se ei kiehdo minua esteettisesti.

Värien tai niiden yhdistelmien välittämä tunnelma liittyy usein niiden kulttuurisidonnaisiin merkityksiin tai historiallisiin käyttötarkoituksiin. Esim. ikoneissa tyypillisesti käytetyt värit aiheuttavat pyhän tuntua myös muissa yhteyksissä, koska ne muistuttavat alkuperäisestä yhteydestään. Myös erilaiset säätiloihin viittaavat sävyasteikot aiheuttavat aistillisia elämyksiä. Jopa ei-esittäviinkin maalauksiin on hyväksi luoda väreillä oma ilmastonsa.

Silmää miellyttävät väriyhdistelmät ovat pitkälti makuasia, mutta luultavasti useimpien mielestä kuvassa nähtävä yhtenäinen sävykalvo näyttää huonolta, oli kyseessä tummuminen, haalistuminen kellastuminen tai minkä väristyminen tahansa. Tällaisen kalvon ei tarvitse muodostua edes koko kuvassa esiintyvästä samasta pigmentistä vaan se voi muodostua myös eri värien samasta ominaisuudesta.Tämä on kuitenkin eri asia kuin niukalla paletilla maalaaminen, sikäli kuin siinä jätetään joitain kohtia esim täysin valkoiseksi.

Yllä alkuperäinen maalaus, esimerkkejä erilaisista kalvoista.

Miten värien käyttöä voi oppia

Värien käyttöä opitaan, kuten kaikkea muutakin eli olemalla kiinnostunut, pohtimalla kokeilemalla, tekemällä muistiinpanoja... Realistinen maalaus on hyvä tapa harjoitella värien sekoittamista myös niille, jotka eivät varsinaisessa työssään tähän pyri. Verrattuna moneen muuhun maalaustapaan siinä on selkeä tavoite, joten onnistumista on helpompi arvioida. Motivaatiota lisää, kuntekee sävyiltään miellyttäviä aiheita. Jos realismi ei ole lopullinen tavoite, kannattaa tällaisten harjoitusten rinnalla tehdä myös sitä, mihin lopullisesti pyrkii aivan alusta asti.

Jos haluaa oppia värien käyttöä, kannattaa havainnoida kiinnostavia väriyhdistelmiä, missä vain liikkuukin (liikenneturvallisuuden puitteissa). Miksi jotkut vaikutelmat ovat kiehtovia ja minkälaisilla värisekoituksilla ne olisivat saavutettavissa. Myös taidehistoriassa on tässä mielessä paljon lainattavaa. Muutenkin on sanottava, että omaperäinen taiteilija ei ole se, joka ei lainaa muilta, vaan päinvastoin, kunhan tekee sen omaperäisesti ja riittavän monelta.

Olen jossain vaiheessa myös tehnyt värikarttamaisia testejä tiettyjen sävyjen tuottamista yhdistelmistä. Tämäkin on suositeltavaa. Toisinaan olen myös merkinnyt maalaamani teoksen taakse käytetyt värit. Muistiinpanot lisäävät muistamista vaikkei niitä tulisi koskaan luettuakaan.

Valkea

Akryyli-, ja öljyvärimaalauksessa sävyjä vaalennetaan valkealla värillä. Saatavilla on lähinnä kahta: sinkkivalkoista ja titaanivalkoista. Titaanivalkoinen on peittävämpi, sinkkivalkoinen taas ei niin helposti sammuta sävyjä sekoituksissa. Joka tapauksessa valkea samentaa värejä. Siispä, jos haluaa oikein kirkkaita sävyjä, kannattaa valkea maalata pohjalle ja itse sävy enemmän tai vähemmän laseeraten (laseeraus=kuultomaalaus) sen päälle. Sen sijaan valkealla kuullottaminen tekee väreistä maitomaisen tai jauhoisen sameita, eli ei ole suositeltavaa juuri missään.

Musta

Takavuosina on maassamme toiminut erilaisia taideopettajia, jotka ovat kieltäneet oppilailtaan mustan värin käytön.Sen sijaan he ovat kehoittaneet käyttämään mustan sijaan erilaisia sekoitettuja lähes mustan sävyjä, kuten viridianin ja alitsariinin yhdistelmää. Mustan käytöstä pidättäytyminen periytyy impressionisteilta, eikä siinä ole sinänsä mitään vikaa. Vaikkapa Monet:lla on moniatodella komeita maalauksia, joihin ei ole käytetty mustaa. On kuitenkin huomattava, että maailman taiteen mestariteosten joukossa nämä edustavat vähemmistöä. Opetustarkoituksessa tehtävät kaikenlaiset tilapäiset rajoitukset ja muutenkin eri tavoin rajatun paletin käyttö on monesti toimiva idea, mutta toimivaa käytäntöä ei pidä esittää toimivana periaatteena. (usein opettajat kyllä toimivat juuri näin sivistymättömyyttään tai pedagogista syistä pitääkseen opetuksensa riittävän yksinkertaisena ja suoraviivaisena).

Mustaa voi toki käyttää myös huonosti esim. varjostamalla pelkällä mustalla, muttta mustan käyttöäkään ei opi pidättäytymällä vaan käyttämällä. Mustassa on myös se hyvä puoli, että sillä saa laajennettua käytössä olevaa sävyasteikkoa tummempaan päin, kauemmaksi kuin millään yhdistelmällä on mahdollista.

Etäisyyden ilmaisu väreillä

Päiväsaikaan, normaalivalaistuksessa kauempana olevat kohteet ovat sekä sinisempiä, että vaaleampia. Tämä johtuu välissä olevien ilmakerrosten sävystä. Puhutaan ilmaperspektiivistä.Lisäksi kauempien kohteiden värialueiden välinen kontrasti on pienempi sekä tummuuden, että värien osalta.

Hämärissä tiloissa taas kauimmaiset kohteet ovat sitä tummempia, mitä kauempana ne ovat valonlähteestä. On myös huomattava, mitä pimeämpää sitä vähemmän väriä on havaittavissa.

Mainitut asiat toimivat myös ei-esittävässä taiteessa.

Värien sijoittelu kuvassa

Sen lisäksi, mitä edellä kerroin tilan ilmaisemisesta, kannattaa kirkkaita värejä ja suuria kontrasteja säästää sellaisiin kohteisiin, mitkä ovat kuvassa pääosassa. Tällöin katse kiinnittyy tärkeimpiin kohtiin. Jos pääkohde on luonnostaan sävyltään hillitty, kuten vaikka kissa, ei sitä tarvitse maalata mitenkään räikeästi. Riittää kunhan, se eroaa taustan sävystä tarpeeksi. Tällaisissa tilanteissa kannattaakin säätää tausta pääkohteen kannalta optimaaliseksi.

Syvyyssuunnassa ajatellen värit kannattaa sijottaa siten, että jos pinnassa oleva väri lainkaan kuultaa läpi, murretummat värit sijoittuvat pohjemmalle ja kirkkaammat (värikylläisemmät) värit pintaan. Ruskeat, harmaat, valkoiset, yms. sävyt kirkkaampien päällä antavat likaisen vaikutelman. Myös keltainen, sikäli kuin se ei ole täysin kuultava tai täysin peittävä, näyttää tummemman värin päällä pahalta. Jos tumman pinnan pälle haluaa keltaista tai jotain muuta herkkää ja huonosti peittävää väriä, kannattaa maalata tälle ensin valkea pohja ja sen kuivettua päälle varsinainen värikerros. 

Tässäkin on taustan sävyjä muutettu kissan ympäriltä, siten, että joka kohdassa on selkeä ero. Lisäksi taustaa on pehmennetty, että kissa nousisi esiin.

Sävyjen jakautuminen

Usein todellisuudessa, (ja käsittelemättömissä valokuvissa) sävyt liukuvat toisiinsa ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Hyvä realistinenkin maalaus on JÄSENNELTY esitys tästä. Siksi sävyjä kannattaa koota erilaiseksi väripinnoiksi. Pintojen ei tietenkään tarvitse olla rajoiltaan terävät, kuin värillisistä papereista leikatut. Itse suosin tässä asiassa mielikuvaa portaikosta, jonka päällä on pehmeä nukkainen matto, siis tällä tapaa toisaalta kulmikas, toisaalta pyöreästi liukuva. Lyhyt sävyliukuma ei myöskään tuhoa simultaanikontrastia, joten sävyt pysyvät elävämpinä vaikka niiden erot olisivat pienetkin.

Väripinnat ovat yleensä maalauksellisesti kiehtovampia, kun eivät ole liian tasaisia. Vähän epätasaisissa pinnoissa on sekin käytännön etu, että jos niitä tarvitsee paikkailla, ei ole niin tarkkaa löytääkö täsmälleen oikean sävyn.

Vanhat maalipinnat ovat usein juuri tällä tavalla nättejä.

Valokohdat

Jos haluaa vaaleamman sävyn jostakin väristä, tarvitsee esim. öljy-, ja akryylimaalauksessa lisätä valkoista. Monet värit, kuten punainen ja vihreä kaipaavat lisäksi keltaista. Tietysti myös valon sävy vaikuttaa tähän.

Tässä maalauksessa olen käyttänyt sekä sinisten, että oranssien pintojen valokohtiin runsaasti keltaista.

Valojen maalaminen

Erityisesti värillisten valojen maalaamiseen sisältyy ristiriitaisia tavoitteita: toisaalta valot ovat teoksen vaaleimmat kohdat, eli pitäisi olla jokseenkin valkoisia, toisaalta valon väri pitäisi saada näkyviin. Itse ratkaisen tämän usein niin, että esim. punaisissa valoissa valon keskusta on keltainen pallo, ja sitä ympäröi punainen kehä. Valkeissa valoissa taas sävystä riippuen valkeaa keskustaa ympäröi sininen tai keltainen kehä. Pehmennän näiden rajoja vähän, jos ollenkaan, sillä pehmennys vie kirkkauden tuntua. Sama pätee myös kiiltävien asioiden maalaamiseen. Värillisiä valoja on sitä helpompaa maalata, mitä tummempi teoksen yleissävy tai ainakin viereiset pinnat ovat.

Tässäkin tein takavalot em. tavalla.

Varjo

Normaalivalaistuksessa varjokohdat ovat usein sävyltään kappaleiden paikallissävyjä sinertävämmät ja tietysti tummemmat. Mustan käyttö on varsinkin tummimmissa sävyissä paikallaan, mutta usein pelkkää mustaa lisäämällä saadaan aikaan tunkkainen vaikutelma. Varjojen toimivan värillisyyden määrä on kiinni maalauksen muista sävyistä. Myös se, että varjo näyttää värikkäämmältä kuin valokohdat, voi näyttää hassulta.

Varjon sävyihin lisätään usein valokohtien sävyihin nähden vastakkaisia sävyjä raikastamaan vaikutelmaa (rajakontrasti). Esim. muotokuvamaalauksessa kasvojen varjot saatetaan tehdä hillityn vihertävällä sävyllä. Vastakkaisten sävyjen käyttö toimii raikastajana myös niin tummissa sävyissä, joiden sävyä ei juuri mustasta erota. Tässä on kumminkin omat riskinsä, jos maalaa pimeämmässä kuin mihin maalaus tulee esille. Esim ftalosininen ja viridianvihreä ovat tässä suhteessa hiukan petollisia.  

   Edellämainitusta on vaikea esittää esimerkkikuvaa, koska teoksia kuvatessa joutuu usein tiivistämään likimainmustaa yleisvaikutelman takia. Käykää siis näyttelyissä.

Tämä kirjoitus on osa etäopetustani Iisalmen kansalaisopistossa, kun koronavirus riehuu maassamme.